Jukka Rantala 289 – Aluevaaliehdokas

Kuva

 

Työskentelen terveydenhuoltoalalla liiketoimintajohtajana ja sivutoimisena yrittäjänä. Olen Raision kaupunginvaltuuston ja hallituksen jäsen. Muita luottamustehtäviä on mm. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton puheenjohtaja.
Harrastan aktiivisesti monipuolista liikuntaa ja metsästystä.

Vaaliteemat

Lähipalvelut koko maakunnassa

Pyrin vaikuttamaan siihen, että jokaisessa kunnassa on vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema myös jatkossa. Vähintään liikkuva terveyspiste. Hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä tulee kehittää reuna-alueiden kuntien laadukkaiden lähipalveluiden takaamiseksi. Palveluiden pitää olla saatavilla siellä, missä ihminen kulloinkin on, molemmilla kotimaisilla kielillä. Myös vapaa-ajan asukkaiden tulee saada apua sitä tarvitessaan.

Oikea-aikainen apu

Apu alkuun yhdellä yhteydenotolla. Lähi- ja etäpalveluita tuetaan uudella teknologialla. Palveluketjua tukee myös kuntien vastuulle jäävä ennaltaehkäisevä toiminta sekä selkeät potilaslähtöiset hoitoketjut.

Hankintaosaamista ja hätätilanteessa apua nopeasti

Hätätilanteessa tarvittava apu on saatava paikalle mahdollisimman nopeasti. Rakennetaan palveluntuotannon monituottajamallin verkko niin, että vasteajat ovat kohtuullisia koko maakunnan alueella.
Yritysten rooli terveydenhuollon tukena on merkittävä, ja tämä tulee huomioida myös tulevaisuudessa. Palveluseteli on toimiva keino huomioida niin paikallisia yrityksiä kuin kolmannen sektorin toimijoita. Myös kilpailutusten alueellinen kohdentaminen ja osiin jakaminen tulee hyödyntää.

Linkit vaalikoneisiin

https://www.vaalikone.fi/alue2022/

https://www.iltalehti.fi/aluevaalit-2022/vaalikone#/

https://www.ts.fi/uutiset/5518027#/

https://keskusta.fi/aluevaalit-2022/ehdokkaat/varsinais-suomen-hyvinvointialue/jukka-rantala/